Rajat ihmissuhteissa

Ensimmäinen kuukausi töitä takana, onnea minä!

Rajat ihmissuhteissa ja ylipäätään elämässä alkoi minua mietityttämään,

 kun työpaikkani on sellainen, jossa omien rajojen asettaminen on erittäin tärkeää

Mitä ne minun rajani sitten ovat?

Rajojen asettaminen ja niiden tunnistaminen oman ja toisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ei ole aina ollut niin yksinkertaista.Voisi sanoa että aikuiselämäni suurimpia haasteista on ollut opetella ilmaisemaan omia pieniäkin tarpeita ja asettaa rajoja ihmissuhteisiin.

Teos jonka tein v.2012, alettuani tunnistamaan rajojani

"Minunhan kuuluisi

 vain antaa itsestäni 

ja olla muita varten"

Kuvailen itseäni yleensä hyväksi kuuntelijaksi, empaattiseksi ja toisia huomioonottavaksi ihmiseksi. Tämä kaikki on kyllä aivan totta, mutta ennen ajattelin, että ollakseen hyvä kuuntelija, täytyy kuunnella aina ja kaikkea eikä voi sanoa koskaan sanoa että en pysty nyt kuuntelemaan.
En edes ajatellut, että sellaista vaihtoehtoa olisi, jossa kieltäytyisin antamasta omaa aikaani, vaikka omankin terveyden kustannuksella, toisille ihmisille. Pidin sitä todella itsekkäänä ja epäkunnoittavana käytöksenä. Minunhan kuuluisi vain antaa itsestäni ja olla muita varten.

Jossain vaiheessa toisten auttaminen ei enää ollut itselleni mahdollista, vaikka aika viimeiseen voiman rippeeseen asti sitä yritinkin. Kun olin itse pohjalla, silloin vasta aloin tunnistamaan sitä, että minähän itse olen tuen tarpeessa enkä pysty mitenkään olemaan toisia varten. Tätä aiemmin en usko että olin tunnistanut edes että omaan rajoja. Asiat aikalailla vaan menivät miten menivät ja jos joku tilanne ahdisti, yritin vain unohtaa sen, kun en tiennyt sille tunteelle syytä.

"Aloin siis
opetella
 sanomaan 'ei' " 

Olin toipumisaikana erilaisissa vapaaehtoistöissä ja niissä tuli ensimmäisenä vastaan sellaisia vastuita, joista oli vain pakko kieltäytyä oman terveyden takia. Aloin siis opetella sanomaan "ei". Aikaisemmin otin vaan kaikki tehtävät vastaan, ja lopulta se ajoi siihen, etten enää huolehtinut omista asioistani. Asioiden täytyi muuttua. Muistan tilanteen, jossa minua pyydettiin erääseen vastuuseen tavalliseen tapaan, ja sanoin todella uhmakkaasti "En tee, pärjätkää ilman mua" ja lähdin pois sanomatta mitään muuta. Ei ehkä rakentavin tapa ilmaista kieltäytyminen, mutta minulla oli voittajafiilis; Sain tehtyä jotain, jota en aikaisemmin ollut pystynyt.

 "Minun täytyy
huolehtia ensin itsestäni,
 jotta voin olla avuksi toisille"

Rajojen löytämisessä on pitkä tie taivallettuna  ja matkalle on mahtunut todella paljon haasteita ja ahdistusta, mutta myös onnistumisen kokemuksia. Olen jo kauan ymmärtänyt, että minun täytyy huolehtia ensin itsestäni, jotta voin olla avuksi toisille. Ainahan ei asiat mene suunnitellusti ja voi joutua venymään, mutta pyrkimyksenäni on, että vedän rajan ihmissuhteissa siihen, että jos joku tilanne alkaa viedä itseäni huonompaan suuntaan, se ei silloin ole hyväksi minulle. Sellaisissa tilanteissa saa ja pitää olla terveellä tavalla itsekäs.

"Arvelinkin,

 että täällä tullaan

 testaamaan sitä 

mitä olen oppinut 

omista rajoistani"

Ennen kuin aloitin työt Suvimäen Klubitalolla arvelinkin, että täällä tullaan testaamaan sitä mitä olen oppinut omista rajoistani viimeisen 5 vuoden aikana. En rehellisesti sanottuna edes uskonut että pystyisin tekemään ihmisläheistä työtä, vaikka minulla taitoja olisikin siihen, koska juuri ihmissuhteissa rajojen asettaminen on ollut niin haasteellista.

Oltuani kolmisen viikkoa töissä aloin tunnistamaan rajojani ja missä kohdin niitä on ylitetty ja osasin toimia sen mukaisesti. En jäänyt miettimään kovinkaan kauaa, vaan otin asian esille lähiesimiehen ja työparini kanssa, jotta voitaisiin keskustella työssä jaksamisestani. Asia otettiin erittäin positiivisesti ja toivotusti vastaan, näistä asioista kuuluukin keskustella avoimesti. Tilanteet eivät olleet mitään vakavia, kukaan ei siis loukannut minun henkilökohtaista koskemattomuuttani tai muuta vastaavaa, lähinnä kyse oli töiden määrän rajaamisesta ja siitä, kuinka paljon toisten kanssa työskentelyä minulta vaaditaan ja mitä minä itse jaksan. Saatan helposti ottaa liikaa työtehtäviä niiden mielekkyyden takia, mikä kuormittaa jaksamistani. Keskustelu auttoi itseänikin ymmärtämään, että minun ei tarvitse yrittää tehdä jotain sellaista, mikä ei itsestäni tunnu hyvältä tai mihin en pysty, eikä minun ole pakko olla mukana kaikessa, mikä kiinnostaisikin. Tuntuu myös hyvältä olla töissä, jossa on avoin keskustelumahdollisuus niin työntekijöiden kuin jäsentenkin kanssa. Meillä saa sanoa, jos joku ei tunnu hyvältä ja aina saa pyytää apua :)

"Näen jo nyt 

sitä kasvua itsessäni,

 huomatessani pystyväni

 säännölliseen työhön."

Pidän työpaikastani todella paljon ja tunnen kuuluvani joukkoon. Toisten ihmisten kanssa työskentely ja tarvittava tukeminen työtehtävissä on itselleni hyvin luontaista. Ilmapiiri työpaikalla on hyväksyvä ja rakentava, mikä edesauttaa omaa kasvamista ihmisenä. Näen jo nyt sitä kasvua itsessäni, huomatessani pystyväni säännölliseen työhön. Tällainen työympäristö on todella turvallinen omien kykyjen, rajojen ja jaksamisen testaamiseen.

Kun mietin sitä, kuinka vielä kuutisen vuotta sitten en edes kunnolla tunnistanut, jossa minun henkilökohtaisia rajojani ylitettiin enkä tiedostanut lisääntyvän ahdistuksen syytä on aika uskomantonta katsoa itseäni nyt, kun en vain tiedosta vaan myös puhun rajoistani avoimesti muille.
Tällainen kasvu ei olisi ehkä ollut mahdollista ilman pohjalla käymistä ja sen ymmärtämistä että jos oikeasti haluan elää ilman jatkuvaa ahdistusta ja pahaa oloa, minun on muututtava.

Tänään alkoi myös virallisesti oppisopimuskoulutus, jonka suoritan työpaikallani. Opiskelen siellä merkonomiksi ja suuntaudun markkinointiin, asiakaspalveluun ja viestintään. Oppisopimuskuvio ei sinäällään näy työn arjessa, koska teen opinnot näyttötutkintona ja lähiopiskelua on hyvin vähän. Luohan sekin kuitenkin oman haasteensa, ja varmasti tulee tilanteita, joissa pitää muistaa taas omat rajansa, että ei kurssien suorittamisen jälkeen osallistu kaikkiin mahdollisiin työpaikan projekteihin yhtäaikaisesti ;)
 
 

Nyt on siis yksi kuukausi takana töitä ja 23 kuukautta jäljellä. TJ 333 päivää (233 työpäivää)

Tässähän ehtii oppia vaikka mitä itsestä ja ihmissuhteista. Ja ehkä vähän töistäkin ;)

-Heidi-