Joskus kannattaa heittää arpaa.

"I'm alive"

Eilen starttasi työsuhteeni kuudes kuukausi ja olen jo ylittänyt oman ennätykseni työsuhteen pituudessa. Aikaisemmin pisin työsuhteeni on ollut korkeintaan 3kk (ihan suunnitellusti, ei eroamisen tms. syyn takia) Kokoajan siis ylitetään itseään tässä, ja vaikka fiilikset ei aina olekkaan huipulla, niin sisällä on iloa ja kiitollisuutta yhä tästä uudesta elämäntilanteesta.

Tämän työn mahdollistuminen on monen asian summa, mutta yksi olennaisin seikka on oikea sijainti. Eli, jotta pystyin ottamaan vastaan tämän työpaikan, minun olisi oltava tällä paikkakunnalla tai ainakin jollaintavalla linkitettynä tänne. Minähän en ole kotoisin itse Jyväskylästä, vaan Etelä-Savosta ja sieltä pienestä kunnasta nimeltä Juva. Asuin myös Mikkelissä viitisen vuotta ennen Keski- Suomeen siirtymistäni. Ennen muuttoani Jyväskylään, mikä tapahtui 2013 tienoilla, kolmisen vuotta sitten, en koskaan ollut halunnut tulla tännepäin Suomea. Minua kiinnosti enemmän Itä-Suomi ja kaupungit, joissa olisin päässyt käyttämään itäisen naapurimme kieltä, ja mahdollisesti muuttamaan rajan taakse, koska itäinen naapurimaamme on kiinnostanut minua jo monia vuosia. Länteen päin siirtyminen ei olisi tuntunut loogiselta siitä näkökulmasta.

Olin yrittänyt hakeutua yhteen taide-alan korkeakouluun Etelä-Karjalan alueelle jo kolmena vuonna, ja olin aika varma siitä, että haluan valmistua kuvataiteilijaksi. Taustalla minulla oli ollut opiskeluja tiietojenkäsittelyjen alasta, joka sitten päättyi motivaation ja jaksamisen puutteen takia muutana opiskeluvuoden jälkeen. Ajattelin että hakeutuisin enemmän omaa kiinnostusta vastaavalle alalle, kuin alalle, jossa olisi enemmän töitä. Koska mitäpä minä töillä tekisin, jos en edes saa motivaatiota ko. alan opiskeluun. Olin melkein päästä tuohon kuvataidekouluun yhtenä vuonna, kun hakijoita linjalle oli n180, pääsykokeisiin kutsuttiin 90 ja sisään otettiin n30. Minä olin sijalla 32. En kuitenkaan sitä seuraavana vuonna päässyt edes varasijoille ja en enää jaksanut yrittää sen jälkeen, olin liian uupunut yrittääkseeni uudelleen.

 Sinä kesänä, kun nuo viimeisimmät tulokset tulivat, olin aivan murtunut. En jaksanut enää jäädä paikkakunnalle, jossa olin lopettanut jo yhden koulun, eikä sieltä löytynyt minulle mitään muutakaan, mutta en tiennyt yhtään minne olisin voinut lähteä. Kävimme keskusteluja mahdollisista kuntouttavista työmahdollisuuksista tai kuntoutusrahalla opiskelemisesta paikkakunnallani psykiatrian polin kuntoutuksenohjaajan kanssa. Mikkelistä ei oikein löytynyt koulutuksiakaan, mitkä olisivat liittyneet taidealoihin, ja en edes enää jaksanut etsiä mitään vaihtoehtoja muualtakaan.
Tuo kuvataidekorkeakoulu olisi ollut todella se, mihin olisin halunnut mennä.

Sitten tein jotain, mikä tuntui silloin hyvinkin epätoivoiselta; Mietin että kun en kerta itse jaksa edes etsiä mitään vaihtoehtoja saati edes päättää paikkakuntaa mistä niitä etsiä, niin mikseipä sitten heittää arpaa eri paikkakuntien välillä ja mennä sitten sinne, mikä sattumanvaraisesti valikoituukaan.

Keksin tarkalleen ottaen klo 01.12 , 2.7.2013 idean valita kaupunki mihin hakeudun, arvalla, ja jaoin sen idean kaverini kanssa facebookin chatissa. Tässä on kuvasarja keskustelusta ja valintaprosessista;

 

Aluksi jaoin huikean ideani kaverilleni, ehkä en kovinkaan tosissani tässä vaiheessa ollut...
Valitsin tosiaan sitten itse nuo neljä paikkakuntaa, en muista millä perustein (en vissiin tiennyt silloinkaan miksi)

Sitten tämä tarkkaan harkittu matemaattinen kaava, jolla ratkaistaan minulle sopivin paikkakunta

Sitten tässä on aluksi valitsemani kaupungit plus kolme kaavan kautta arvottua paikkakuntaa
Pori, Orivesi, Laitila, Kuopio, Kouvola, Jyväskylä ja Lahti (Lahti ei ole kuvassa, mutta oletettavasti oli arvonnassa)

Lappuja on 7, joten Lahtikin on silloin osallisena arvonnassa.

Ja arpaonni suosi tattadaa JYVÄSKYLÄÄ!

Tämän valintamenetelmän tuloksena olin hyvin päättäväinen suunnistamaan kohti Keski-Suomea, vaikkakaan en yhtään silloin tiennyt, mitä ihmettä lähden sinne tekemään.
Olin kuitenkin pattitilanteessa elämässäni, ja oikeastaan etsin vain jotain motivaatiota lähteä liikkeelle, ja tämä sen antoi.
Onhan tämä ehkä vähän asburdi keino päättää seuraava askel elämässään, mutta ainakin minun kohdalla tämä toimi yllättävän hyvin.

Sittenpä 2013 elokuun puolessa välissä (vain reilu kuukausi tuosta hattuarvonnasta!) aloitin kuntoutusrahalla Jyväskylän Kristillisen opiston graafisen suunnittelun linjan  joka oli äärimmäisen tärkeä paikka oman kasvun ja jaksamisen kannalta. Se yhteisö tuki minua ja opettajat ja muut ohjaajat olivat todella ymmärtäväisiä tilanteestani. Sain myös ystäviä sieltä, joista osan kanssa olen edelleen yhteyksissä.

Siitä vuoden päästä, 2014 jo asuessani pysyvästi Jyväskylässä, tutustuin nykyisen työpaikkani Suvimäen Klubitalon toimintaan jäsenenä, ja taaskin olin löytänyt uuden paikan, mikä oli ja on edelleen merkittävä osa oman jaksamiseni ja elämässä eteenpäin menemiseni kannalta.


Suvimäen Klubitalolla ehdin sitten olla jäsenenä sen puolisentoista vuotta, ennen siirtymistä  siellä vertaisohjaajaksi ja oppisopimusopiskelijaksi. Tämä on ollut moneen vuoteen yksi upeimmista kokemuksista, että pystyy oikeasti tekemään töitä. Ja siis vielähän tämä tietenkin jatkuu, ja se on todella hieno asia! En ehkä osaa edes kuvailla sitä tyytyväisyyttä ja rauhaa sisälläni, minkä tuo se fakta, että minulla on työ ja oppisopimuskoulutuspaikka vielä seuraavat 1,5 vuotta ja saan tehdä sellaista työtä, mistä oikeasti pidän ja samalla myös opiskella ammattiin! Ja mikä parasta: Olen jaksanut tehdä tätä, mikä kertoo paljon siitä että olen menossa eteenpäin ja voimavarani ovat jo paljon paremmat kuin aikaisemmin.

Niin, kannattaa tosiaan joskus heittää arpaa ja ehkä arpaonni suosii rohkeaa ja sattumuksien kautta päätyykin paikkoihin, joihin ei olisi osannut kuvitella päätyvänsä.
No, minä ehkä kuitenkin uskon, että kaikilla asioilla on tarkoituksensa, ja nyt minun tarkoitukseni on olla Suvimäen Klubitalolla töissä, kasvaa ihmisenä, kuntoutua ja pitää vaikkapa hauskaakin :)

Ja käväisinhän minä siellä idän naapurimaassa , Siperian takana  kolmen kuukauden verran vuosi sitten! Ei tarvitse näköjään Itä-Suomessa asua, jotta olisi paremmat mahdollisuudet käväistä itärajan takana ;)

Tässäpä tämä stoori, miten olen Jyväskylään päätynyt ja tänne Suvimäen Klubitalolla.
Kirjoittelen kuulumisia taas kunhan töiltäni ja mm. nukkumiselta ehdin!

-Heidi-