Teksti jonka kirjoitin huhtikuussa 2017. Tekstin alkuperäinen versio oli työpaikkani lehtijulkaisussa pääkirjoituksena. Tässä olen muokannut hieman joitain kohtia. mm. lisännyt "--" tekstit.
Kevään tulo, kesän odotus ja päivän pidentyminen on monille voimaantumisen aikaa; valo lisääntyy ja talven pimeys alkaa väistyä. Tämä kevät näyttäytyy minulle kirkkaampana, kuin moni muu kevät viime vuosien varrella.
"Klubitalo antoi paikan, jossa sain olla oma itseni "
Olen nyt ollut hieman yli vuoden töissä vertaisohjaajana Suvimäen Klubitalolla viestinnän yksikössä ja samalla myös opiskellut oppisopimuksella merkonomiksi. Olin ollut jäsenenä jo n 1,5 vuotta ennen työn aloittamista, 2014 syksystä lähtien. Tulin Suvimäelle psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän suosittelemana. Koin heti ensimmäisestä käyntikerrastani, että paikka on todella lämminhenkinen ja minulle sopiva. Minulle Klubitalo antoi paikan, jossa sain olla oma itseni ja koin että minua tarvittiin: Sain tehdä mielekkäitä työtehtäviä ja käyttää omaa osaamistani yhteiseksi hyväksi.
"Näin itseni monilta osin epäonnistujana"
Muistan vielä 3 vuotta sitten, kun olin todella masentunut, ahdistunut ja epävarma omasta elämästäni. Silloin omasta hoitoon hakeutumisestani oli kulunut n.4 vuotta ja olin jo tottunut siihen, että olen vuorotellen sairaslomalla, kuntoutustuella tai muuten kykenemätön työelämään tai edes opiskeluun. Tai ainakin siltä se tuntui. Näin itseni myös monelta osin epäonnistujana ja yhteiskunnan pohjalla eläjänä, koska en pystynyt itse elättämään itseäni enkä välillä edes huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani ja kodistani. Olin asunut kyllä itsenäisesti monta vuotta, mutta siinä oli paljon haasteita. Määrittelin itseäni paljon omien mielenterveysongelmien kautta ja ajattelin olevani vähemmän arvokas kuin ne, joilla tällaisia sairauksia ja ongelmia ei ollut. Ehkä halusin muutosta, mutta en uskonut olevani kykenevä menemään eteenpäin.
"ehkä sittenkin uskallan vielä yrittää mennä eteenpäin..."
Kun sain tiedon tästä mahdollisuudesta tulla töihin oppisopimuksella Klubitalolla, jossa silloin olin vielä jäsenenä, ajatus aluksi pelotti: Miten minä voisin saada voimia aloittaakseni työelämän ja opiskelun vieläpä samanaikaisesti? Minua rohkaisi suunnattomasti se, että vaikka en ehkä itse vielä täysin pystynyt uskomaan itseeni, oli täällä Klubitalolla heitä, jotka uskoivat minuun puolestani. Päätin, että ehkä sittenkin uskallan vielä yrittää mennä eteenpäin, kun tilaisuus oli minulle tarjoutunut. Sanoin tälle työtarjoukselle pienen harkinnan jälkeen ”kyllä” ja aloitin työt sitten 2016 maaliskuussa.
"meissä on niin paljon enemmän kuin diagnoosimme"
Melkein heti, kun työni oli alkanut täällä, Lahden Klubitalo otti yhteyttä meihin silloin alkavan Diagnosis free Zone, eli Diagnoosivapaa-alue- kampanjan merkeissä. Tämä kampanja, joka on edelleen menossa, haluaa vähentää leimaantumista meitä kohtaan, joilla on tai on ollut mielenterveysongelmia ja myös erilaisia diagnooseja. Tarkoituksena on ollut tuoda pääasiallisesti sosiaalisen median kautta esille sitä, kuinka meissä on niin paljon muutakin kuin diagnoosimme; Me olemme ihmisiä, joilla on monia eri rooleja ja ominaisuuksia eikä diagnoosi tule määritellä ihmisarvoamme tai paikkaamme yhteiskunnassa.
Olin heti alusta lähtien mukana porukassa, joka pohti, miten ja minkä keinoin tätä kampanjaa voisi edistää. Tämä kampanja kosketti itseäni todella syvältä, sillä koin monesti häpeän tunnetta ja alemmuutta ja omanarvontuntoni oli kärsinyt omien mielenterveysongelmieni seurauksena vuosien ajan. Jouduin kohtaamaan kysymyksen: ”miten minä voisin omalta osaltani edistää tätä kampanjaa, kun en itsekkään aina pysty näkemään itseäni arvokkaana?” Kyse omalta kohdaltani ei enää ollut siitä ettäkö en olisi uskonut kampanjan viestin olevan totta, vaan enemmänkin se, että en pystynyt tuntemaan sitä.
"Aloin nähdä itsessäni enemmän myös niitä asioita, jotka vievät minua eteenpäin."
Tiedon tasolla uskoin, ja ehkä olen aina uskonut, että olemme kaikki samalla viivalla ja jokaisella on ihmisarvo, mutta en ollut pystynyt hyväksymään sitä itselleni, tai tuntemaan ja elämään sitä todeksi. Meidän Klubitalolla työskentely ja Diagnoosivapaa-alue kampanja ja sen ajama asia kuitenkin alkoivat muokata omaa käsitystäni itsestäni ja auttamaan hyväksymään itseni, menneisyyteni ja kuntoutumishistoriani. Aloin nähdä itsessäni enemmän myös niitä asioita, jotka vievät minua eteenpäin. Huomasin näkeväni monia onnistumisen kokemuksiani ja kasvamista työntekijänä. Monet itkut tuli kyllä itkettyä huomatessani, kuinka olen pystynyt asioihin, joihin en uskonut enää pystyväni; Pystyin ottamaan vastuuta, tunnistamaan omia voimavarojani ja määrittelemään omia rajojani työskentelyn määrän suhteen ja myös olemaan tyytyväinen omaan työskentelyyni. Myös huomasin kykeneväni olemaan jossain määrin vertaistukenakin muille ja tunnistamaan minkä verran jaksan olla toisia varten.
"Kuka tahansa voi väsyä ja tarvita lepohetkeä, kun elämä kuormittaa.."
Toki matkaan on mahtunut haasteitakin, kun olen yrittänyt löytää tasapainoa oman henkisen ja myös fyysisen jaksamiseni kanssa; Pari kertaa olen ollut sairaslomalla, kun omat voimat ovat ylittyneet. Muutoksena aikaisempiin vuosiin on ollut se, että nämä sairaslomajaksot ovat olleet aika lyhyitä, ja niillä on ollut selkeä tavoite; saada voimia takaisin työelämään. Ja niinhän se on käynytkin, olen ilokseni huomannut, että sairaslomalta voi palata aivan työkuntoisena takaisin, eikä lepääminen ja pysähtyminen tarkoita askelta taaksepäin, vaikka se siltä voisi tuntua. Kuka tahansahan voi väsyä ja tarvita lepohetkeä, kun elämä kuormittaa, mutta sieltä voi myös nousta.
"kulunut työvuosi on ollut minulle suunnatonta kasvua ihmisenä,
pelkojen ylittämistä ja itseni hyväksymistä"
Minulla on vielä vajaa vuosi töitä ja opintoja jäljellä meillä Suvimäen Klubitalolla. On vaikea kuvailla sanoin, kuinka merkittävää tämä aika on minulle ollut. Oma identiteettini on vahvistunut ja olen saanut rohkeutta omaan tekemiseeni ja olemiseeni. Tämä kulunut työvuosi on ollut minulle suunnatonta kasvua ihmisenä, pelkojen ylittämistä ja itseni hyväksymistä. Olen suunnattoman kiitollinen koko tästä yhteisöstä ja jokaisesta meistä täällä. Matka jatkuu ja uudet haasteet odottavat, onneksi meidän ei tarvitse olla yksin, kun meillä on toisemme.
-Toivontäyteistä kevättä kaikille!
-Heidi
Hyvä kirjoitus tytskäni <3
VastaaPoista